viimeset pari päivää on ollu niin raivostuttavia.
miehen kanssa vähän sukset ristissä vaihteeks.
on taas sellanen fiilis et mitä järkee tätäki jatkaa.ei ees viikonloppua pystytä olemaan tappelematta.
voiko tällasella suhteella olla tulevaisuutta.
ärsyttää vaan ku kaikki mut menee perheen edelle.kaverit,hauskanpito,omat jutut ja kaikki muu mitä nyt ikinä tuleeki.
meidän sovitut asiat voi kyllä peruuttaa aina,koska ne ei ole niin tärkeitä.
ens viikolopusta tulee kauhee.mä tiedän sen.mies lähtee juhlimaan kavereiden kanssa.
saan varmaan taaskin kuulla kunniani minkälainen olen.
ja yksin olen tytön kanssa kotona.yhteisen lapsen hoitaminenhan kun ei isälle kuulu ollenkaan?
aina saa pyytää ja käskeä josko sopis ja josko huvittais.miks mitään ei voi koskaan tehä oma-alotteisesti ja niin et joskus sais mutki hyvälle tuulelle sillä et tekis itekki jotain eikä aina vaan lorvis.
mä niin vihaan sellasta.
oma olo ei todellakaan ole mikään parhain.ollu enää vähään aikaan.
ahdistaa,väsyttää ja oon huonolla tuulella jatkuvasti.enkä siltikään mieheltä mitään apuja saa.
ei kai se välitä.valittaa vaan ku oon tällanen mikä oon.
ku yritän sille puhuu asioista ja mun olosta,se sanoo vaan et kyllä se siitä paranee.kohta kaikki on taas hyvin.
paskanjauhantaa sanon minä.tää olo ei muutaku pahene vaan päivä päivältä.
en tunne kenenkään apua saavan.
en ikinä olis uskonu et tulisin olemaan tässä jamassa.tuntuu vaan oikeesti todella paskalta koko ajan.
mikään ei huvita eikä naurata.en jaksa tehä mitään.haluisin vaan olla yksin omassa rauhassa.
kaikista pahimmalta just tuntuu se kun mies ei oikeesti ymmärrä tätä oloa.
en mä saa siltä mitään tukea enkä apua.
kun silä itellä on kaikki suht hyvin ni silloin on oltava kaikilla muillaki.
sehän nyt vaan on turhaa huomion hakua ja vinkumista jos joku valittaa pahaa oloa.
niin kai se sitte on.en tiedä.mutta todella pahalta tuntuu silti.